09.03.2010

WNT Fitness Classic: Mika Kauppinen





Kehonrakennuksen Masters SM-kilpailu pidetään WNT Fitness Classicin yhteydessä Helsingin Kulttuuritalolla 17. Huhtikuuta. Kilpailuun on valmistautumassa myös Mansen kehonrakennuskuvioista tuttu nimi – Mika Kauppinen. Tässä Mikan kuulumisia ja mietteitä.

Tervehdys kaikille lukijoille!

Olen Mika ”Latman” Kauppinen Ylöjärveltä. (Huom! Latman on joskus aikoja sitten KP:n minulle antama lisänimi)

Aloitin treenaamisen 1980, joten tänä vuonna tulee 30 vuotta täyteen treenivuosissa. Ensimmäiset vuodet kilpailin voimanostossa, koska silloin ainakaan Ylöjärvellä ei kehonrakentajia tai siitä tietäviä ollut.

Voimanostossa pärjäsin kohtalaisen hyvin, josta kaapissani onkin muutama nuorten SM pronssi- ja hopeamitali ja yksi  SM kulta. Aikoinani tein myös nuorissa Suomenennätyksen penkissä alle 20-vuotiaiden sarjassa 67,5 Kg tuloksella 152,5 Kg. Nosto suoritettiin t-paita päällä, eli silloin ei vielä ollut penkkipaitoja.

Vuonna 1989 olin ensimmäisissä kehonrakennuskisoissa ja siitä eteenpäin kilpailin useat kilpailut vuoteen 1993 asti. 1993 jälkeen kilpailin seuraavaksi vasta vuonna 2001 ja siitä seuraavat oli viime syksynä 2009. Eli on tullut kilpailtua aika harvakseltaan ja enemmän minua onkin nähty kilpailuissa tuomaripöydän takana.

Viime vuonna sitten päätin ryhdistäytyä ja tarkoitus oli saada vuosien mittaan kertyneet läskit pois ja mikä sen parempi kuin ottaa tavoitteeksi kilpailut. Viime vuonna dieetti alkoi kuitenkin olosuhteisiin ja rasvan määrään nähden liian myöhään, johtuen loukkantumisistani ja erinäisistä leikkausoperaatioista. Viimeiset kuusi viikkoa menin alle 1000 kalorin dieetillä ja tein joka päivä kaksi treeniä sekä treenin jälkeen tunnin aerobista eli treenejä tuli 14 ja aerobista 14 tuntia / viikko. No, kunto oli mitä oli, mutta parempaan en enää pystynyt. Kolmessa kuukaudessa vyötäröstä lähti 30 senttiä ja kiloja kaikenkaikkiaan 19 Kg. Toki, kun ikääkin oli jo näiden vuosien aikana kertynyt, niin ei se kroppa tominutkaan enää siten, kuin luulin sen toimivan.

Kaiken kaikkiaan lopulta olin tyytyväinen kuntooni, kun välillä näytti siltä, että en edes kehtaa mennä lavalle. Viimeistelyt onnistuivat täydellisesti ja siitä suurin kiitos kuuluu Aitto-ojan Saulille. Ilman Saulia en luultavasti olisi noussut edes lavalle..

Syksyn kisojen jälkeen sain kuulla, että ikämieskisat oli siirretty keväälle ja niin päätinkin ottaa tavoitteeksi tämän kevään kisat. En päästänyt painoa nousemaan ennen tämän dieetin alkua kuin 87 kiloon ja kun joulukuun alussa aloitin dieetin niin painoni oli 85,6 Kg. Joten lähtökohdat dieetin pitämiselle on ollut paras, mitä koskaan aikaisemmin. Rasvaprosenttikin pysyi kohtalaisen alhaalla.

Tällä hetkellä painoni on ollut siinä 80-83 Kg:n välillä, kuitenkin kunto on koko ajan parantunut. Vaikka paino ei ole paljoa tippunut, niin kunnon paraneminen on johtunut luultavasti siitä, että olen saanut takaisin syksyllä menettämääni lihasmassaa. Helppoa ei tämäkään dieetti ole ollut ja aina välillä on meinannut usko loppua. Sitä vaan tulee jotenkin neuroottiseksi omaan kuntoonsa nähden. Alun meninkin omilla ”opeilla”, mutta noin neljä viikkoa sitten soitin taas Aitto-ojan Saulille ja kysyin ehtisikö hän katsomaan perääni, johon Sauli vastasikin, että ilman muuta.

Siitä asti on ollut ainakin päänupin kanssa helppoa olla dieetillä, kun Sauli on huolehtinut mitä tehdään ja minun ei tarvitse kuin noudattaa  suunnitelmaa. Tästä avusta tulen olemaan kyllä todella suuressa kiitollisuuden valassa Saulille.

Kaloreita tällä hetkellä tulee keskiarvona 2800 Kcal / päivä, joka koostuu kuudesta ateriasta. Hiilihydraatit otan pääosin kaurapuurosta, hedelmistä ja perunasta (hyvin vähän leivästä). Proteiinin otan kanasta, kalasta, lihasta, proteiinijauheista ja joinakin päivinä myös raejuustosta tai rahkasta. Rasvan lähteenä on pääosin Neliöljy, jossa on oliivi- ,rypsi-, auringonkukka-ja saffloröljyä.

Lisäravinteina käytän Boosmanin tuotteita: Protein XL, Profi BCAA, Creatinea, Clutaminea ja Whey: tä. Lisäksi muita tuotteita kuten Omega-3, CLA,  vitamiinit, mineraalit ja stackit, jotka tulevat eri valmistajilta ja löytyvät www.boosman.fi osoitteesta.

Salitreenejä minulla tulee viikossa noin 8 - 10 ja aerobista treeniä noin 3-5 tuntia. Aerobinen on ollut suurimmaksi osaksi spinning- ja bodypump -tuntien ohjaamista, joita vedän Ylöjärven Finnbodyllä. Lisäksi ohjaan siellä vatsatreeni- , kiertoharjoittelu- ja venyttelytunteja. Joinakin päivinä, kun ei ole ollut tunteja, niin olen tehnyt muutamia aamuaerobisia joko kävelymatolla tai crosstrainerilla.

Loppuun tahdon kiittää avopuolisoani Tiinaa, joka on ainakin vielä hyvin kestänyt dieettini. Suuri kiitos myös koko Finnbodyn henkilökunnalle (on ollut ilo tehdä töitä hyvässä ilmapiirissä) ja asiakkaille kannustuksesta. Lisäksi kiitos myös kaikille sukulaisilleni ja ystävilleni kannustuksesta sen suuremmin erittelemättä ketään. Ja vielä kerran; KIITOS  SAULI.

Terveisin
Mika ”Latman” Kauppinen

Teksti ja kuvat: Mika Kauppinen

Fitness Classic –kilpailun aikataulut, kilpailijaluettelo ja muuta tietoa kilpailusta:
www.fitnessclassic.fi



Takaisin