Oulun ja Lappeenrannan kilpailujen osanottajat body fitnessin ja classic bodybuildingin osalta ovat nyt selvillä. Ilmoittautumisaika meni umpeen eilen ja listalla on huikeat 122 nimeä, jotka kilpailevat tänä syksynä.
Osa kilpailijoista, joita ei Oulun ja Lappeenrannan listoilla näy, ovat päässeet jo aiemmin suoraan Mass Nutrition Body & Fitness SM –kilpailuun, joka pidetään Finlandia-talolla Helsingissä 9.-10. lokakuuta.
Näin suurta kilpailijamäärää ei ole koskaan nähty Suomessa edes viime vuoden syksynä, jolloin lavalla kävi kaiken kaikkiaan noin 160 kilpailijaa.
Kehonrakentajien ilmoittautuminen on juuri alkanut eilen ifbb.fi –sivuilla ja on enemmän kuin todennäköistä, että syksyn kilpailuissa nähdään saman verran kilpailijoita kuin viime vuonna eli kokonaiskilpailijamäärä nousee noin 170-190 kilpailijaan.
Oulu Body & Fitness –kilpailu pidetään 11. syyskuuta Madetoja Salilla Oulussa. Lappeenranta Body & Fitness –kilpailu pidetään puolestaan Lappeenranta-salissa Lappeenrannassa seuraavana viikonloppuna eli 18. syyskuuta. Kummastakin kilpailusta on tulossa jännittävät karsinta- ja näyttökilpailut syksyn SM-kisoille. Kilpailusta ja sen aikatauluista on tulossa tiedotteita ifbb.fi – ja bodylehti.fi –sivustoille.
Nyt jos koskaan kannattaa mennä katsomaan paikallista kilpailua, sillä ainakin katsottavaa riittää yllin kyllin. Kehonrakentajien osanottajalistat tulevat esille elokuun alussa, kun ilmoittautumisaika umpeutuu siltä osin.
Osanottajalistaa päivitetään kilpailijoiden edustamien tiimien osalta, joten voimassaolevat kilpailijalistat löytyvät IFBB Finland ry:n webbisivuilta.