19.07.2010

Mass Nutrition Body & Fitness SM: Toni Ahonen














Oulussa 11. syyskuuta pidettäviin kehonrakennuksen noviisien SM-kilpailuihin ja Mass Nutrition Body & Fitness SM –tapahtumaan tähtäävä hollolalainen Toni Ahonen on BODY:n esittelyssä tällä kertaa. Katso myös Tonin treenivideot Body:n videogalleriasta!

Olen Toni Ahonen 25-vuotias levyseppä-hitsaaja/järjestyksenvalvoja Hollolasta. Aion nousta lavalle ensi kerran 11.  syyskuuta Oulussa ja sarjana tulee olemaan kehonrakennus noviisit + 90 kg  ja tämän jälkeen mahdollisesti jatkan dieettiä kohti Fitness Expoa ja Helsingin Finlandia-taloa.

Dieetti:
Dieetin aloitin maaliskuun alussa noin 4000 kalorilla ja tällä hetkellä kalorit on siellä 3500 kieppeillä. Paino oli dieetin alussa sama kuin nyt eli reilut 115 kg  mutta kiristymistä on tapahtunut huimasti. Ruokavalio koostuu ihan perus bodari eväistä hiilarit otan Myslistä, ananaksesta, riisistä ja maltosta. Proteiinit otan kanasta, kalasta ja rahkasta. Rasvan lähteenä olen käyttänyt kylmäpuristettua oliiviöljyä. Lisäravinteita käytän myös jonkun verran tärkeimpänä pitäisin treenin jälkeistä palautumisjuomaa johon olen käyttänyt nyt dieetillä Leaderin Afteria.   muista lisäravinteista mainittakoon nyt BCAA, kreatiini, glutamiini, leusiini ja tietysti omega-3 rasvahapot ja vitamiinit.

Treenit:
Aloitin käymään kuntosalilla vuoden 1999 lopulla kun olin peruskoulun viimeisellä luokalla painoin tuolloin reilut 60 kiloa ja pituutta oli saman verran kuin nykyään eli 180 cm. Alussa nyt tein ne kaikki virheet mitkä vaan voi, treenasin joka päivä ja pääasiassa tein penkkiä ja hauiskääntöä sekä söin miten sattuu.

Treenaan nykyisin viisijakoisella ohjelmalla, jossa ensimmäisenä päivänä otan rinnan, toisena jalat, kolmantena olkapäät, neljäntenä kädet ja viimeisenä selän. Tämän jälkeen pidän yleensä kaksi lepoa ja aloitan kierron alusta, tosin töiden takia saatan joutua pitämään välipäiviä myös kesken kierron. Yleensä valitsen neljä eri liikettä per lihasryhmä ja teen neljä sarjaa, jossa toistot liikkuvat 8-15 välillä. Käytän sellaisia painoja, joita pystyn hallitusti liikuttamaan, enkä yritä enää repiä niin kauheilla romuilla kuin ennen. Tämän hetkisistä sarjapainoista mainittakoon nyt mm. penkkipunnerrus 175 kg  x 8, vinopenkkipunnerrus Smith -koneella 150 kg  x 8, niskan takaa punnerrus 100 kg  x 8, Hack-kyykky 170 kg  x 10 ja ranskalaista punnerrusta otin dieetin alussa istuen 85 kilolla 8 toistoa. käytän treeneissä erikoistekniikoita jonkun verran ja näistä parhaina pidän supersarjoja ja pudotussarjoja. Pääasiassa treeni kuitenkin koostuu suorista sarjoista.  treenipaikkana toimii Kuntokeskus K&M Lahdessa, jossa harjoittelumahdollisuudet ovat todella hyvät. Sali on auki magneettikortilla 24 tuntia vuorokaudessa ja laitteet ovat aivan huippuluokkaa.

Loppuun haluan kiittää tukijoukkojani Esa Kukkosta, joka suunnittei dieetin, Samuli Koutajokea kaikista neuvoista ja kovista yhteisistä treeneistä, Kuntokeskus K&M:ää kaikesta avusta mitä olen saanut, Tiiaa kaikesta vaivannäöstä dieetillä ilman sinun apuasi en olisi jaksanut näin pitkälle, maailman rakkainta ihmistä 3-vuotiasta Ella-tyttöäni iskän kannustamisesta ja niistä hyvien treenien toivotuksista ennen salille lähtöä sekä hyvää ystävääni Tuukka Jalkasta kaikesta avusta, jota olen saanut. Iso kiitos ja kumarrus myöskin kaikille muille kavereille ja tutuille, jotka jaksavat kannustaa ja olla tukena. Syyskuun 11. päivä sitten nähdään kuinka äijän käy.

Kovia treenejä ja hauskaa kesää myös kaikille muille syksyn kisoihin valmistuville!

Terveisin,
Toni Ahonen

Tonin Facebook –sivut: http://www.facebook.com/home.php?#!/profile.php?id=1406836442

VIDEOT:


Hauiskääntö koneessa
http://www.youtube.com/FinnishBody#p/u/1/O02SzlcfjRQ

Ojentajapunnerrus
http://www.youtube.com/FinnishBody#p/u/2/7Jqjx75kNmo

Ojentajapunnerrus käsipainolla
http://www.youtube.com/FinnishBody#p/u/3/37E_l2JpCWs

Kuvat ja videot: K.P. Ourama

MASS NUTRITION BODY & FITNESS SM-arvonta: Liity Bodyn, Mass Nutritionin ja Fitness Expon FACEBOOK -faniksi ja olet mukana arvonnassa, jossa arvotaan joka viikko upea Mass Nutrition t-paita aina Fitness Expoon saakka. Voittajia on joka viikko kolme kappaletta, yksi jokaisella kolmella Facebook –fanisivustolla. Voittajien nimet julkaistaan kaikilla kolmella Facebook –sivuilla! Voittajiin otetaan yhteyttä arvonnan jälkeen ja he voivat valita mieleisensä paidan kuvan ja koon. Liity heti faniksi ja kerro myös kavereillesi tästä!

Klikkaa hyperlinkkejä ja osallistu arvontaan, joka kestää Fitness Expoon saakka!



Takaisin