Monille suomalaisille bodifaneille ehkä tuntematon Ed Connors oli RxMusclen radiohaastattelussa kesäkuun lopussa. Ed oli yksi Gold’s Gymin (koko ketjun) omistajista, joka auttoi kymmeniä ellei satoja kehonrakentajia, jotka tulivat Venicen Gold’s Gymille treenaamaan. Monet huippukehonrakentajat jopa asuivat Edin talossa Venice Beachilla, joka sijaitsi aivan rannan tuntumassa Ocean Front Walkilla.
Ed oli 70-luvulla menestyksekäs arkkitehti, joka on suunnitellut mm. Beverly Hillsin Rodeo Drivelle upean putiikin, mutta hän oli myös voimanostaja, joka treenasi kovaa. Kun hänelle sitten vuonna 1979 tuli mahdollisuus ostaa Gold’s Gym yhdessä Peter Grymkovskyn ja Tim Kimberin kanssa, hän ei aikaillut, vaan kaverit tekivät kaupat Joe Goldin (Gold’s Gymin perustaja) kanssa, joka halusi lähteä takaisin merille, koska hän oli ammatiltaan merimies. Tuohon aikaan Gold’s Gymejä oli vain yksi, Santa Monicassa.
Kaverit ajattelivat, että muidenkin on päästävä treenaamaan legendaarisella Gold’s Gymillä, jolla Arnoldkin oli treenannut tullessaan Amerikkaan ja treenatessaan Olympia-voittoihinsa. Niinpä Connors, Grymkovsky ja Kimber päättivät avata toisen Gold’s Gymin San Fransiscossa. Ja niin saliketju alkoi muodostua. Kun Ed Connors myi ketjun, siinä oli yli 600 salia ja se oli maailman suurin kuntosaliketju!
Ed rakasti kehonrakennusta ja ymmärsi, että kun salilla treenaa kovaa ammattilaiskehonrakentajia ja ammattilaiseksi haluavia, niin sali saa mainetta ja bisnes kasvaa. Aina kun Gold’s Gymillä oli kuvaussessio, kuvattava sai päälleen Gold’sin paidan ja muita treenivaatteita. Myös salin seinillä oli isot Gold’s Gym –logot, jotka näkyivät hyvin kuvissa ympäri maailmaa julkaistuissa lehdissä. Niinpä hän järjesti FLEX –lehdelle kuvausstudion salin tiloista ja alkoi auttaa kehonrakentajia nousemaan ammattilaiseksi ja pääsemään ammattilaisena huipulle.
Edin suuressa talossa ovat asustaneet mm. Jay Cutler, Lee Priest, Paul DeMayo, Gunter Schlierkamp, Kevin Levrone, Mike Matarazzo, Nasser El Sonbaty ja monet, monet muut huiput, joiden luetteleminen tässä on lähes mahdotonta. Myös Suomen kaikkien aikojen kovin kehonrakentaja Marko Savolainen vieraili muutamaan otteeseen Edin talossa ja kun hän treenasi Gold’s Gymillä huipulla ollessaan.
RxMusclen haastattelussa Ed Connors kertookin, että Markolla oli hänen mielestään kaikkien aikojen parhaimmat kädet, jotka hän oli nähnyt ja mitannut. Markon käsi oli mittauksessa 23,5 tuumaa eli lähes 60 senttiä! Ed kehuu myös Markosta allekirjoittaneen joulukuussa vuonna 2000 ottamaa videopätkää kaikkien aikojen kovimmaksi videoksi mitä alalta löytyy!
Ed auttoi myös muita suomalaisia kehonrakentajia antamalla heidän treenata ilmaiseksi Gold’s Gymillä ja antamalla heille kasan treenivaatteita. Gold’sin treenimatkan yksi kohokohdista oli kutsu illalliselle Edin kanssa, jossa hän jutteli suomalaisten huippujen kanssa ja oppi samalla tuntemaan monia urheilijoitamme. Näistä urheilijoista tulee mieleen esimerkiksi Pauliina Talus, Marjo Krishi, Jussi Hokkanen, Juhani ja Jouni Herranen, JP Pulkkinen, Matti Halonen… ja tietysti Marko Savolainen.
Allekirjoittanut oppi tuntemaan Ed Connorsin FLEX –lehden pääkuvaaja Chris Lundin kautta, kun tapasin matkustella Venice Beachilla melko usein 90-luvulla ja erilaisissa kilpailuissa ympäri maailmaa. Ed pyysi pitämään yhteyttä ja kertomaan, jos Suomesta tulisi mielestäni hyviä ja potentiaalisia kilpailijoita. Niinpä monet huippumme pääsivät treenaamaan ilmaiseksi Gold’sille.
Sain kuulla Edin haastattelusta Marko Savolaiselta, joka meilasi minulle seuraavanlaisen meilin: ” Kuuntelepa tämä http://www.rxmuscle.com/off-topic.html kohdasta #81, Ediä haastatellaan. Muistan edelleen elävästi tuon alien -tarinan, jonka Ed kertoi, kun katsottiin minun poseerausvideota Edin keittiössä, minä, sinä ja Ed. Tuntuu hienolta, että tuollainen ihminen, joka on nähnyt ja kokenut paljon, muistaa vielä. Hyviä muistoja näin jälkeenpäin :D”
Artikkelin yhteydessä on juuri SE video Markosta, jota Ed kehui haastattelussaan maailman kovimmaksi bodivideoksi!
Kuvissa Ed Connors Senaatintorilla Helsingissä 1998, Marko Savolainen tekemässä aerobista Edin keittiössä 2001 ja Ed Connors, bodiparturi ja Marko hiusten leikkauksessa Edin keittiössä.
Ed,
Thanks for all the help you gave to Marko Savolainen and Finnish Bodybuilders!!! We ALL owe you so much!
Best Regards,
K.P. Ourama
Teksti, kuvat ja videot: K.P. Ourama